Puheenjohtajan terveiset

14.12.2021

VUOSI 2021 ON PÄÄTTYMÄSSÄ 

Olemme edelleen eläneet aika oudossakin tilanteessa.

Koronan kanssa taidamme elää jo viidettä aaltoa.

Syksyn aikana olemme pystyneet kokoontumaan kerho- ja liikuntatapahtumiin melkein normaalisti. Tätä kirjoitettaessa on tullut 20 hengen rajoitus tapahtumiin, tai vaihtoehtoisesti koronapassin tarkastamalla voimme kokoontua isommallakin porukalla. Rajoitukset ovat nyt voimassa 31.12.2021 saakka. Toivokaamme, että tammikuussa jo hiukan helpottaa.

Parkinsonliitolle on valittu uusi toimitusjohtaja Anne Taulu, edellisen Hanna Mattilan jäädessä eläkkeelle. Keskustelua käydään liiton nimestä, ensi vuoden liittokokouksessa siitä sitten päätöksiä.

Muutoksia on tulossa myös ympäröivässä yhteiskunnassakin. Ensi vuonna tulee SOTE-uudistus hyvinvointialueineen. Vaalit järjestetään 23.1.2022, silloin valitaan edustajat päättämään hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Tulevan vuoden suunnittelu on aloitettu ja mennään totutulla tavalla, tuttua vanhaa ja jotain uuttakin. Kerhot jatkavat Yhteisötalo Otavassa keskiviikkoisin kaksi kertaa kuukaudessa, keilaajat jatkavat maanantaisin, vesijumppalaiset tiistaisin, jooga siirtyy keskiviikkoon, kuntosali edelleen torstaisin. Teatteria ja muita retkiä on kevään ohjelmassa.  Uusia ideoita, vinkkejä toivomme kovasti saavamme myös teiltä jäseniltä. Myös aktiivisia toimijoita mahtuu aina joukkoomme.

Tapahtumista tiedotamme edelleen täällä nettisivuillamme, sähköpostilla, tekstiviesteillä sekä myös Satakunnan Kansan ”Menot”-palstalla.

Pian voimme rauhoittua joulun viettoon. Jokaisella meistä on omat joulunviettotapamme ja odotuksemme. Uutta merkitystä tulee, kun olen menettänyt syksyllä läheiseni tai jos vaikka sukuun onkin tullut uusia pienokaisia.

Avoimin mielin tulevaan

RAUHALLISTA JOULUA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2022

Eija Hakala puheenjohtaja